2.12.2012

Malice, Meet Luxe And Lush

Lauantaina oli vuorossa pikkujoulut part 2. ja paloin halusta päästä testaamaan "uutta" lakkaani. Ostin kyseisen lakan jo jonkin aikaa sitten, mutta en ole aiemmin päässyt (tai siis kerennyt) sitä testaamaan.

Kyseinen sävy on todella kaunis, pullossa paaaaljon kauniimpi kuin kynsilla, ja ihan harmittaa etten saanut lakan todellista olemusta esiin.

Lakka on Chanelin Malice, joka ilmestyi Chanelin joulukokoelmassa. Itse kuvailisin sävyä punkun väriseksi. Malice ja siemailemani punkku nimittäin olivat kuin yksi yhteen. Niin ja olipa illan huulipunakin samaa sarjaa :)
Lakan koostumus oli myös todella hyvä; levittyi kuin unelma, kuivui nopsaan ja peittävyys oli hyvä.
Suosittelen googlailemaan swatcheja, minun kuvissa lakka ei todellakaan ole edukseen. Näissä kuvissa kun on enemmän sitä "kuivuneen veren" sävyä, mitä löytyy ihan toisesta Chanelin lakasta. Älkää siis antako kuvieni huijata, Malice on oikeasti todellinen kaunotar :)

Ajattelin ensin, että Malice yksinään on oiva pari viininpunaisten avokkaiden kanssa ja asustaminen on siinä. Korujen valitsemisen jälkeen olin kuitenkin sitä mieltä, että kynnet tarvitsevat pientä säihkettä.
Näin jälkiviisaana sanon itselleni, että olisit vaan lähtenyt ilman niitä säihkeitä...

IMG_9814

IMG_9816



Käytetyt lakat:
• Chanel - Malice (kaksi kerrosta)
• China Glaze - Luxe And Lush


IMG_9817

Tässäkään kuvassa Malice ei pääse edukseen, mutta eikös sävy olekin kauniimpi pullossa kuin kynsillä?


EDIT:// Kurkatkaa Polish Policen postaus (bongasin nimittäin postauksen lukulistaltani heti tämän julkaisemin jälkeen) Malicesta, siellä se pääsee esiintymään edukseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hate it or love it, just say it!

Kaikki kommentit julkaistaan (paitsi mainostukset),
kommenttienvalvonta päällä vain siksi, että huomaan kun uusia kommentteja on tullut :)