15.2.2013

Maanantainen liikuttuminen ja pilalle menneet lakkaukset

Tänään taas luvassa yhdet Fail -kategorian kynnet. Jotenkin kynsien sössiminen sopii tähän ankeaan maanantaifiilikseen ja maanantaiseen tuuriin, tänään ei onnistu mikään.

Aamulla salin jälkeen suuntasin kauppaan ja huomasin kaupassa, että kappas kappas, kortti on jäänyt kotiin ja kukkarossa oli noin 4 euroa käteistä. Ostoslista oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta kiukku sisälläni oli sen verran suuri, että päätin napata mukaani vain pinaattia ja kermaa, niitä kun  oli pakko ostaa tämän päivän ruokaa varten. Ensimmäisessä kaupassa ei ollut halpaa pinaattia (yleensä ostan sitä kotimaista, joka maksaa euron, mutta tässä tilanteessa halusin sitä 50 sentin ulkomaista) eikä myöskään kaupan oman brändin kermaa, joten suuntasin kilpailijan liikkeeseen. Ennen sitä lahjoitin noin euron Yhteishyvä -kerääjälle, jolle oli tarkoitus laittaa rahaa jo viime viikolla, mutta käteistä ei koskaan ollut mukana.
Noh, kilpailijan liikkeestä sain pinaattia ja kermaa ja loput rahat päätyivät kyseisessä kaupassa rahaa keräännelle mummolle.

Vaikka suurin osa meikäläisen ruuista (ja muun muassa elintärkee palkkarijauhe!) jäi kauppaan, tulipa edes päivän hyvä työ tehtyä. Toisen kaupan mummo antoi mukaani Yhteishyvä -keräyslappusen ja saatoin ehkä tirauttaa pienet liikutuksen kyyneleet kun äsken sitä lueskelin. Tänä vuonna Yhteisvastuu auttaa yksinäisiä vanhuksia ja lapun teksti "Joka toinen päivä yli 65-vuotias suomalainen päättää elämänsä oman käden kautta." sai kyynelkanavat avautumaan.

Tästäpä onkin sitten hyvin sopivaa siirtyä pinnallisiin asioihin ja esitellä ne pilalle menneet kynnet.





















































Käytetyt tarvikkeet:
• OPI - Pink Friday (pohjalla)
• Nicole By OPI - Dream Maker
• GOSH - Nero (leimauksissa)
• Konad M63 -leimauslaatta

Halusin testata tuota Konadin m63 -laatalta löytyvää kuviota ja heti toisen kynnen kohdalla leimaukset meni pieleen. Päätin kuitenkin leimata loppuun ja julkaista kynnet täällä, sillä virheistä oppii ja nämä failit nyt vaan kuuluu elämään :)
Kolmannen kynnen kohdalla alkoi suututtaa jo sen verran, että päätin jättää kynsinauhatkin siistimättä.
Ja ehkä vähän meni hermot äsken kun Photobucketilla oli taas joku ongelma eikä se antanut avata muokkausosiota.

Tämän postauksen olisi pitänyt ilmestyä maanantaina, mutta olikin taas jäänyt luonnoksiin, aaaarghhh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hate it or love it, just say it!

Kaikki kommentit julkaistaan (paitsi mainostukset),
kommenttienvalvonta päällä vain siksi, että huomaan kun uusia kommentteja on tullut :)