25.5.2013

Sea You In Hollywood, Siv!

Katselin eilen illalla (vai yöllä?) Kakkoselta True Blood -putken, joka kesti puoli kahteen saakka. Tänään sitten heräsinkin kahdentoista pintaan siihen kun postipate änkäsi tavaraa postiluukusta.

Arvasin heti, että nyt nimittäin tuli kynsilakkoja ja pomppasin sängystä suoraan eteiseen. Lakkoja sieltä tosiaan tuli ja edessä oli yksi lohduton näky; pieni kirjekuori, jonka päällä oli muovipussi ja kynsilakan haju tunki uhkaavasti nenään. "Nou hätä, se voi olla ehjä, ennenkin on paketit tuoksahtaneet lakalle" hoin mielessäni. Ja tälläinen näky odotti kun avasin kuoren:

 photo IMG_0479_zps1117b0a6.jpg

Dive Bar on kaunokainen on kohdannut itseään vahvemman ja menettänyt korkkinsa. Minua suuresti ihmetyttää mistä lakkaa on päässyt ulos, sillä vain tuo korkin valkoinen osa on rikki.
Tänään laittelin myyjälle meiliä, josko saisin jotain korvausta, hope so vaikka eihän tämä sen syy ole.

Tänään Suomen sää on taas näyttänyt selkäpuolensa ja ulkona on harmaata. Yleensä pilvisinä päivinä yritän saada kynsille jotain pirteää, mutta tänään halusin kynsille ehdottomasti jotain synkempää.
Eilisen kynsimasennuksen timmellyksessä bongasin kokoelmastani erään kaunottaren, joka sopi tähän päivään kuin nyrkki silmään.


 photo IMG_0484_zps8ad50c73.jpg

 photo IMG_0481_zps03b65ccb.jpg

Käytetyt tarvikkeet:
• OPI - Sea You In Hollywood
• Make Up Store - Siv
• Konad M56 -leimauslaatta

Sea You In Hollywood on yksi kokoelman herkuista. Muistelisin, että tämä tehtiin QVC:lle, mutta voin olla väärässäkin :) Vaatii monta kerrosta peittääkseen, mutta näissä kuvissa minulla oli alla eilinen Siv, joten yksi kerros riitti peittämään suht hyvin.
Nämä kynnet olisivat ehdottomasti vaatineet aurinkoa kaverikseen, SYIH kun on itsessään aikamoinen upeus :)


HOXHOX! Jos jollain teillä on varastoissa tyhjä/tyhjenemässä oleva/tarpeeton Essien lakka, niin huikatkaa heti! Mä voin sen teiltä ostaa pois, että saan Dive Barin käyttöön :)


Ja sama homma taas, tän piti ilmestyä jo eilen, mutta oli taas luonnoksissa...Typerä Blogger ja typerä "tallentamisessa tapahtui virhe" ongelma!

4 kommenttia:

  1. Auts .. tässä taas syy , miksi noi putelit tarvii pehmustaa kunnolla! Posti on niille armoton :( .. Itelle ei oo moista ( vielä ) koskaan käynnyt .. !
    Kauniin sävyinen lakka tuo :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi eBaystä saa aina rahat takaisin tai uuden tilalle jos näin käy :)

      Muistelin, että mulla on joskus jossain paketissa ollut tarra missä on kerrottu milloin rikkoontuminen on huomattu ja se oli tapahtunut jossain USAn ja Suomen välillä, taitavat aina trukeilla huristella pakettien päältä ja kirjekuorissa on monesti ollut kengänjälkiä :D

      Poista
  2. Olipas lakka kokenut kovia matkalla

    VastaaPoista

Hate it or love it, just say it!

Kaikki kommentit julkaistaan (paitsi mainostukset),
kommenttienvalvonta päällä vain siksi, että huomaan kun uusia kommentteja on tullut :)